Kotimaisuustalkoiden on mahdoton olla ottamatta kantaa kahteen tämän viikon isoon tekijänoikeuskiistaan. Pirate Bay:n syyttäjältä sotkeutuivat pasmat, sillä asia on juristeillekin niin outo, että ei tiedetä mistä syyttää ja ketä. Facebook puolestaan meni liian pitkälle yrittäessään varastaa ihmisten sisällöt kuin konsanaan Klondyke-aikaan.

Eräs tämän blogin keskeistä päämäärää on muuttaa monimutkainen viihdebisneksen viidakko arkikielelle. Maailman marssijärjestys on näet se, että miljardiyhtiöt ostavat ja ottavat määräysvaltaa alueilla, joissa yhteiskunnat eivät osaa luoda lakien kautta suojarakenteita. Pahinta on se että mediajäteillä on suvereeni vaikutusvalta lain kehityksessä EU-parlamentista lähtien.

Kun levy-yhtiö vaatii taiteilijoilta nimen paperiin, se riistää samalla omistusoikeuden ihmisen luovaan panokseen tietyksi ajaksi. Peruste on selvä, sillä panostus vaatii turvan takaisinmaksulle. Kun isot pörssiyhtiöt ostivat lähes kaikki suomalaiset levy-yhtiöt tekijänoikeuksineen, kauppahinta määriteltiin sen ajan arvonmäärityksen mukaan ja sen materiaalin tuottajat ovat pelanneet aikansa pelisäänöillä. Tapio Rautavaaralta ei kysytty haluaako hän laulaa amerikkalaisen yhtiön hyväksi!

Kun suoja-aikoja jälkeenpäin rukataan ilman uutta taloudellista panosta ja laajempaa sopimista, se on kulttuuriomaisuuden riisto eli varkaus. Varkaat ovat siis nyt keskenään tukkanuottasilla. Tekijänoikeuksien merkittävänä omistajatahona seuraan huvittuneena ”piraattiryhmien” provokaatioita ja sen seurauksia, kun levy-yhtiöt nousevat takajaloilleen. Olen täysin vakuuttunut, että mitään piratismia ei olisi jos toinen osapuolista olisi ”varastanut” kohtuudella.

Me emme ole ikinä kärsineet piraattiongelmasta, vaikka miljoonat ihmiset levyjämme ostavat ja haluavat. Uskomme myös siihen, että vain tekemällä työtä saa pyytää palkkaa. Jos emme osaa luoda omaa lisäarvoamme kuluttajan ja taiteen välille, on oikein että meiltä riistetään ansioton verotusoikeus. Levyjen kuuluu olla myytävänä, eikä koodeina arkistoissa kasvamassa ansiotonta korkoa.

–Erkki Puumalainen