maanantai 14. joulukuuta 2009

Tekijänoikeus vs. ahneus

Lakiesitys työsuhteessa syntyneisiin tekijänoikeuksiin puhuttaa mediassa. Sympatiani ovat tekijöiden puolella, sillä olen riippuvainen luovien ihmisten työstä. Asetelma on sama muillakin aloilla, sillä tuskin telakkapomokaan osaa hitsata lakisaumaa. Ahneet mediajätit ovat lobanneet sairaan mallinnuksen tekijänoikeusansaintaan. Laki luo sekä verotus- että veto-oikeuden teokseen, johon usein on osallistuttu vain ostamalla sen tekijänoikeudet pilkkahinnoin.

Tekijöitä ei pidä tartuttaa samaan ahneuteen, sillä palkkatyötä ei voi kivuitta saattaa ”iltalypsyn” piiriin. Tekijänoikeuksia sekä niiden tuloja generoivana ja niitä itse jakelevan tuotantolaitoksen edustajana en osaa erotella ihmisen työtä toisen ihmisen työstä. Jotkut myyntihenkilöistä haluavat osan palkkaansa provisiona, joillekin taas maksetaan kiinteää palkkaa. Kun mainos-, promootio- tai tuotanto-osastot ovat onnistuneet työssään tai sujuvan tuotantoketjun teho on mahdollistanut edulliset kuluttajahinnat, syntynyttä ansiota ei voi ohjata myyjän hyväksi. Toisaalta ilman myyntiä ja muita onnistumisia kukaan ei saisi mitään!

Mikään työvaihe ei voi olla niin arvokas, että siitä pitää saada sekä täysi palkka että kollektiivisesti tuotetun menestyksen subjektiivinen bonusoikeus. Sekä että palkan vaatiminen sotii myös sopimisoikeutta ja yhdenvertaisuutta vastaan. Aikana, jossa työn saaminen ja sen teettäminen on monin verroin vaikeampaa, ei tulisi hämmentää. En usko, että laajalla joukolla adressien allekirjoittajista on mitään muuta mielessä kuin halu saada työtä ja toimeentuloa. Tuntemani luovan työn tekijät ovat lähes poikkeuksetta joustavia ja mukavia ihmisiä. On epäreilua, että heidän elämällään tehdään järjestöpolitikointia.

Näkemyksetön sotiminen tuhoaa työn tekemisen edellytyksiä erityisesti sisältöteollisuudessa. Jos sen ansaintaedellytyksiä kavennetaan, uustuotanto eli työt vähenevät dramaattisesti. Ansainnalla en tarkoita liikevoiton maksimointia vaan sitä tuloa, millä ylläpidetään uuden tuottamisen laatu ja määrä. Se on Suomessa rahoituselementtien puuttuessa ainoa tapa pääomittaa sisältötyötä. Normiteollisuudessa sitä kutsutaan työllistämiseksi, jonka hyväksi jokaisen vastuullisen kansalaisen tulee tänä päivänä toimia.



–Erkki Puumalainen

2 kommenttia:

  1. Työ tekijälleen kuuluu, ja siitä voi myydä osuuden, kuten työssä työpanoksen !

    VastaaPoista
  2. Ahneudella ei ole maailmassa enää mitään rajaa. Jos joku ostaa muusikolta työn, pitäisi muusikon siitä kerran maksu saatuaan olla tyytyväinen niinkuin ovat tyytyväisiä mijoonat ja sadat miljoonat "oikeankin" työn tekijät ympäri maailman.
    Jos tilaan taidemaalarilta taulun ja sen hänelle maksan, ei hänkään ole kinuamassa kymmenyksiä joka kerta kuntuota taulua jollekin näytän.
    Miksi näitten ahneitten paskiaisten pitäisi siis olla eri asemassa kuin kaikki muut työntekijät?
    Jos tilaan rakennusmiehiltä talon avaimet käteen-periaatteella, on se talo minun sen jälkeen, kun olen sen maksanut, vaikka sen nurkissa olisi millaisia taideteiksia tahansa. Ei minun tarvitse niille talon tekijöille maksaa enää talon käyttämisestä erikseen.

    Jossain pitää tulla raja vastaan Teoston ja Gramexin harjoittamalle kiskonnalle, jota voisi hyvällä syyllä kutsua jo viihteen varjolla tehdyksi ryöstöksi.

    Eihän siinäkään ole mitään järkeä, että tänä päivänä pitää maksaa teostomaksua, kun ostaa _tyhjiä_ cd- tai dvd-levyjä. Jos käytän niitä esim omien valokuvien tallennukseen, tai itse kuvaamieni videoiden tallennukseen, miksi íhmeessä minun pitää maksaa siitäkin noille helvetin ahneille paskiaisille?

    Ehdottomasti älykäs henkilö hän, joka vihdoin keksi jotai näinkin järkevää. Kunhan saataisi vielä järkeä muuhunkin Teoston ja Gramexin toimintaan. Mutta tämä on jo hyvä alku.

    VastaaPoista