torstai 22. tammikuuta 2009

KOTIMAISUUSTALKOOT saivat tukea maailmalta



























Maailman suurimmat musiikkibisneksen Midem-messut Cannesissa olivat alavireisemmät kuin ikinä. Uutisoinnit ja keskustelujen panopisteet olivat lähes täysin kymmenettä vuottaan juhlivassa MidemNet foorumissa. Toimialaa rautahanskalla hallinnut IFPI-ryhmä ei edes halunnut valaa uskoa perinteisiin levymarkkinoihin, sillä keinovalikoima ylihintaisten ja keskittyneiden markkinoiden osalta ovat lopussa. Käytäväkeskustelu oli sen sijaan vireää. Tilaa itsenäiselle ajattelulle on nyt maailmalla runsaasti, samoin samanmielisyyttä syntyi itsenäisten toimijoiden verkottumisesta globaalinen jättien rinnalle.

Suomalaiseen Joy-konseptimalliin uskottiin varauksetta. Edullinen ja rikas tarjonta avaa isot uudet markkinat, jos niin halutaan. Japanista, jossa globaaleilla tuulilla ei ole niin suurta vaikutusvaltaa tuli ihan erilaista uutisointia. Japanin suurin itsenäinen King Records todisti pääjohtajansa suulla kotimaisuuden kautta CD:lle hyvinvointia samoin Taioy Musicin Kiyoshy Mizukamin lausunto perää laajempaa tarjontaa. Suomen kevyen musiikin vientiponnisteluista uutiskynnyksen ylitti ainoastaan Joulupukki ja sen ympärille luotu konsepti.

Poptori Oy
Erkki Puumalainen
CEO
Malmin raitti 17
00700 HELSINKI
Finland
Mobile +358-50-62515

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti