perjantai 6. marraskuuta 2009

Matti Oiling on poissa

Surukseni saatan todeta, että yksi kiistaton kansainvälisen tason lahjakkuus on poistunut suomalaisesta viihdebisneksestä. Matti Oiling paitsi että hän oli rumpalina legenda, oli arvostettu pelinrakentaja myös maamme rajojen ulkopuolella. On sääli, että Suomessa ei ole voimavaroja hyödyntää tällaisia lahjakkuuksia riittävästi. Kiitos Pekka Karhuvaaran ja hänen silloisen työnantajansa tukioston, saimme tallennettua kappaleen Matin ammattitaitoa.

Matti oli myös hyvä ja lämminhenkinen kaveri. Muistokirjoituksissa on tapana sanoa ystävä, jota sanaa minäkin käyttäisin, ellei kiire ja hektinen elämä olisi rajoittanut tapaamisiamme vain liikeasioihin. Nekin epäonnistuivat, sillä aikomus julkaista Matin vanhat rumpukoulut DVD-muodossa jäi työpöydälle.

Taiteilijan etuoikeus elämän jatkumiseen kuolemankin jälkeen on eräällä tavoin kadehdittavaa. Yhdessä tuottamamme Blues Train -albumi on erittäin hyvä ja näen parhaana tapana kunnioittaa Matin muistoa liittämällä sen osaksi 5 euron konseptiamme ihmisten nautittavaksi. Kuningas on kuollut, eläköön kuningas!

-Erkki Puumalainen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti